tiistai 22. kesäkuuta 2010

Raparperiä ja mansikkaa

Viikonloppuna sain täytekakkua, jonka välissä oli raparperi-mansikkasosetta. Sen innoittamana nappasin kotoa mukaan nipun raparperiä. Uudet raparperit keittelin hilloksi viime kesäisten mansikoiden kanssa.
Tein puolikkaan annoksen ohjeesta ja siitä tuli noin kuusi desiä hilloa. Se riittänee hyvin tämän hetkisiin tarpeisiin.








MANSIKKA-RAPARPERIHILLO
1 dl vettä
6-9 dl sokeria
1 l raparperinpaloja
1 l mansikoita

Kuori ja paloittele raparperinvarret sentin paloiksi. Perkaa mansikat.
Mittaa sokeri ja vesi kattilaan ja kiehauta liemi. Lisää raparperi ja keitä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
Lisää mansikat ja keitä hilloa 30 minuuttia eli niin kauan, että marjat ovat tasaisesti liemessään.
Kuori vaahto hillon pinnalta ja tölkitä hillo puhtaisiin kuumennettuihin tölkkeihin. Sulje tölkit heti ja kiinnitä nimilaput.
Nosta jäähtyneet tölkit kylmään.




Täytyihän hilloa heti jonnekin testata ja niimpä tein kääretortun ystävälle, jonka kanssa tänään kahvittelin. Kuinka hyvältä se maistukaan jäden kera!




Lomapäivät kuluu äkkiä kun on pöytä täynnä herkkuja ja hyvää seuraa! Ja katsokaas kuinka kauan kestää hyvänä tuo lumipalloheisinoksa maljakossakin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti